maanantai 18. joulukuuta 2017

Kiirettä on pitäny, uintu minkä keretty

Eipä ole kamalasti ollut ylimääräistä aikaa, mutta nyt sen verran että hetken kerkeää kirjoitella.

Uintia on harjoiteltua mutta ajan puutteen vuoksi käynnit hallilla on ollut 40 minuutin käyntejä sisältäen suihkut ja pukemisen. Toisaalta uidut matkat on ollut 500-750 metrin välillä, joten se ei ole kamalasti muuttunut. Aiemman sammakkokellunnan sijaan vapari on sen verran rankempaa että yhtäjaksoiset uinti matkat on enemmillään 200metriä, joskin tiedän että enemmän menisi jos osaisin kääntyä altaan päässä tai allas ei loppuisi kesken tai en koittaisi uida nopeasti.

Lajeista juoksu on ainoa jonka osaan ottaa rennosti, joskus liiankin. Kävin perjantaina "lenkillä" "juoksemassa".. Suunto kertoi matkaksi 3.95km ja keskivauhdiksi 6.33min/km Lauantai-iltana lähdin kävelylle, 6.9km ja keskivauhti oli 6.22min/km.. 😂 eli en siis juossut vaan hölkkäsin, hitaammin kuin kävelen. Pyörällä en osaa ajaa hiljaa, olin sitten polkemassa kioskille mummo-pyörällä tai lenkkiä maantiepyörällä, ensimmäisestä polkaisusta pysähtymiseen ainoa vaihde on niin lujaa kuin pääsee.

Seuraava tavoite uinnissa on oppia kääntymään edes jotenkin tyylikkäästi :) olisi huomattavasti mukavampaa uida 50 metrin altaassa jolloin ei tarvitsisi heti alkaa miettimään altaan loppumista mutta lähin on kaukana joten 25 metriä saa riittää ja opeltava vaan kääntymään.

Tässä ole pohtinut tuota triathlonin suorittamista. Koska aikani ei yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä kuin uintikunnon lievään kohentamiseen ja satunnaisiin juoksulenkkeihin myöhään iltaisin olen mielessäni lukinnut tuon pikamatkan päätavoitteeksi. Jos saan uinnin sujumaan kesäksi niin että kuvittelen jaksavani 750metrin edes kohtuuvauhtia ja sen jälkeen vielä pyöräillä ja juosta, aion loppukesästä suorittaa sprinttimatkan. Jotta homma ei mene ihan lorvimiseksi aion myös loppukesästä juosta maratonin. Sen ajalla ei ole mitään merkitystä, aion sen vain juosta. Prahan kauniissa keväässä 40 kilometrin kyltin kohdalla tehty lupaus ei ikinä enää saa unohtua. Jos pääsen alle 5 tunnin, olen enemmän kuin tyytyväinen, jos vain maaliin niin se on ihan yhtä hyvä. Muulla ei ole sen enempää väliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti