torstai 9. marraskuuta 2017

Neulanen kengässä

Androidilla ei bloggerin applikaatiolla pysty lisäämään kuvia. Muuten olisin laittanut kuvan, miltä näyttää ilme sen jälkeen kun kengässä ollut havunneulanen on uponnut nilkan ulkosyrjään sen palloluun alle juoksumatolla kun juoksuvauhdiksi on säädetty 12.5km/h.. Siitä mistä helvetistä se neulanen on sinne ilmestynyt.. Ei mitään hajua.. 

Hyvä treeni takana, maastavetoon pyysin salin työntekijän katsomaan mikä siinä nyt on niin hankalaa. Perse vaan enemmän taakse ja se on siinä. Ei sen kummempaa. Askelkyykytkään ei tuntunut pahalta. Lopuksi päätin vielä juosta matolla hetken, tarkkaan ottaen 12 minuuttia mutta se sitten päättyi 4,5 minuutin kohdalla. Se vitutuksen määrää joka pukuhuoneessa sitä neulasta irroittaessa kengästä päässäni oli ei oikein voi edes kuvailla. Yleensä edes moinen ei aiheuttaisi hymähdystä kummempaa reaktiota, nyt jurppi vielä matkalla kotiin. Noh, hyvä ruoka - parempi mieli.

Olen nyt myös alkanut hieman enemmän keskittymään syömiseen. En oikeastaan mitä syön vaan kuinka paljon. Nyt syön enemmän ja useammin. Toki enemmän liikkuessa kuluttaa enemmän ja on myös useammin nälkä, mutta olen siihenkin nähden syönyt enemmän. Niin epäterveelliseltä kuin se kuulostaakaan, olen lisännyt päivittäiseen ruokailuun myös yhden Pirkka pähkinäsuklaalevyn, 100g, vähän päälle 500 kaloria. Ja ruokalusikallisen oliiviöljyä.

Huomenna taas räpiköimään, ajattelin kokeilla jonkin sortin kroolausta, silläkin uhalla että siitä ei mitään tule.


Edit. Näköjään sen kuvan saakin laitettua.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti