perjantai 3. marraskuuta 2017

Eilen salilla, tänään..

Helvetti että elämä voi olla tuskaista. Olisihan se pitänyt muistaa, mutta en muistanut. Tai halunnut muistaa.

Treenatessa lihakset rasittuu, rasitus saattaa ilmentyä erinäisillä kivuksi määritellyillä tuntemuksilla. Suomeksi perse on ihan snadisti hellänä ja takareidet jäykät. Istuminen ei ole mukavaa enkä voisi kuvitella ottavani yhtä ainutta juoksuaskelta kun pitkät askeleet kävellessäkin tuntuu epämukavalta..

Onneksi työssäni istun satulatuolilla josta muutaman minuutin välein nousen ja istahdan taas alas, kävelen edes takaisin ympäri työpaikkaa mahdollisimman nopeasti kuitenkaan juoksematta yrittäen näyttää siitä että olisin tekemässä jotain. Se on rehellisesti sanottua todella syvältä.

Tiedän myös että tätä jatkuu ajan x jonka jälkeen olo salin jälkeisenä päivänä ei ole tällänen. Sitä odotellessa.

Uimisen lisäksi pitäisi opetella myös venyttelemään. Se ei ole koskaan ollut asia johon olisin jaksanut panostaa, mutta olen hyvin tietoinen että pitäisi.

Koska edessä on lapsiperheen kiireinen viikonloppu, saattaa olla että pääsen pikaisesti joko salille tai uimaan, mutta seuraavan kerran ajan kanssa vasta tiistaina. Siihen asti hyötyliikuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti